9. Vili Vilardon kunniaksi

Viikonloppu oli rankimpia, mitä meillä on varmaan ikinä ollut. Viikonloppuunhan lähdettiin hyvissä tunnelmissa: kumppani tuli takaisin työreissulta ja oli meidän vuoromme mennä maalle. Tapaaminen lasten kanssa oli täynnä tunnetta: iloa, harmia, jännitystä, kiukuttelua yms. Mutta kaiken kaikkiaan perjantai meni suhteellisen hyvissä merkeissä.

Lauantaiaamuun lähdettiin jokainen vähän omissa tunnelmissaan. Nakkimuruli ja minä lähdettiin nuorimman kanssa käymään kuntosalilla. Ennen lähtöä keskimmäinen lapsi otti hamsterinsa huoneeseensa juoksemaan ja jatkoi päiväänsä muualla talossa.. Meillä on valitettavasti kissat, jotka osaavat avata ovia jos ne eivät ole lukossa. Niinpä lauantaista tuli surupäivä, kun Mustikka söi Blaken suihinsa!

Sunnuntaiaamuun lähdettiin formuloiden ja ratsastuksen parissa. Jäin katsomaan formuloita, kun kumppanini lähti vanhimman lapsen ja Kertun ylläpitäjän kanssa ratsastamaan. Sain kuitenkin hetken päästä hätkäyttävän puhelun: reissulla oli tullut vastaan hevonen, jota ratsut olivat säikähtäneet ja Kerttu oli potkaissut Nasua polveen! Vaarana tälläisissa tilanteissa on, että jos poni ei pysty kävelemään, niin se joudutaan lopettamaan metsään.. Hetken jälkeen Nasu kuitenkin astui jalalla, ja kumppanini kävelytti ponia noin kilometrin verran metsästä pois, mistä naapurin maneesin mies tuli hakemaan ponin kuljetusautolla kotiin. Eläinlääkäri tuli hetken päästä hoitamaan ponia, siisti haavan, jossa oli hokinreikä, ja antoi kipulääkettä sekä antibiootteja jatkoa varten. Lähipäivät näyttävät miten etujalan tilanne etenee..

Aloimme tässä vaiheessa miettiä, että ei kahta ilman kolmatta. Olimme kaikki järkyttyneitä näistä tapahtumista, mutta jouduimme sunnuntai-iltana järkyttymään vielä kerran. Tammikuussa meille tullut isäni/lapsuudenkotini kissa, ja vajaan viikon päästä kadonnut kollikissa Vili löytyi kuolleena naapurin pihasta! Saimme puhelun, jossa nainen kertoi, että heidän pihallaan oli kuollut punainen kissa, ja hän oli kuullut, että meiltä on sellainen kadonnut. Lähdimme oitis katsomaan, että oliko se Vili..ja valitettavasti se oli! Vili oli jotenkin elellyt nämä reilut kaksi kuukautta vapaana lähellä taloamme, niin ettei kukaan kissaa kuitenkaan ollut nähnyt. Haluan uskoa, että Vili ei ole kärsinyt vaan, että se vanhoilla päivillään nautti vapaudesta ja löysi mahdollisesti uusia kissaystäviä. Loppujen lopuksi se ilmeisesti jäi auton alle naapurin pihassa.

Lepää rauhassa Vili Vilardo

Näinä hetkinä todella tuntuu, että tästä ei pääse kuin ylöspäin. Siihen on pakko uskoa, että jaksaa jatkaa..

2010 Leppävirralla äidin sähkömopon istuimella ottamassa aurinkoa